Viikonloppuna tuli testattua myös meidän talon uima-allas. Ihmettelen itsekin miten siihen näin kauan kului, mutta kului nyt kuitenkin. Olin heti kauhea kapinallinen ja rikoin allas-sääntöjä. Lähinnä siksi, että en ollut lukenut niitä huolella, enkä ollut tietoinen että uimaan mennessä pitää olla "swimming cap" päässä. Kyseessä ei siis ole perinteinen uimalakki, vaan uimapukukankaasta tehty lakki. Enpä ole moisia ennen nähnyt, saati että sellainen olisi ollut pakollinen. Sellaisen saa kuulemma ostaa respasta, mutta kieltäydyin toistaiseksi kunniasta.

Kollegalta kuulin jälkeen päin, että sellainen on ainakin hänen kokemuksensa mukaan pakollinen kaikkialla Kiinassa, ns. julkisissa uima-altaissa. Sanoi että uimavalvojan työn helpottamiseksi, mutta hieman kyllä epäilen. Ainoa jollain tasolla järkevä syy on tietysti hiusten pysyminen lakin sisällä. Mutta hyvinpä ilman lakkeja kaikkialla(?) muualla pärjätään...

Bongasin myös ensimmäisen kerran muita suomalaisia. Kaksi pikkutyttöä näyttävät käyvän päivittäin uimassa, ja ihmekös tuo, kun lämpöä on takuulla yli +30. Sanoin "Moi!" mutta katsoivat vain kuin hullua, joten jätin asian sikseen.

Kävimme viikonloppuna myös testaamassa hiuspalveluita. Hierontapaikkamme naapurissa oli siistin ja modernin näköinen kampaamo, ja kun J:n kuontalo kaipasi lyhennystä, usutin meidät sisälle. Kello oli noin puoli yhdeksän perjantai-iltana, mutta täällä myös kampaamot näyttävät palvelevan kymmeneen, jopa puoli yhteentoista illalla. Katselin listaa tarjolla olevista palveluista ja päätin sitten varovasti  testata itsekin. Eli vain pesu ja föönaus minulle, kiitos. Hinta huikeat 30 RMB (alle 3 euroa).

Vikatikki. Sitä nimittäin luulisi kolmella eurolla saavansa sellaisen suhteellisen pikaisen käsittelyn, mutta tämä vei päähierontoineen kaikkineen TUNNIN. Ja päähieronnassahan ei ole kerrassaan mitään pahaa, mutta tulimme juuri kokovartalohieronnasta, mukaanlukien pää, ja nälkä oli kova. Huolella sitten kuivasivat ja käänsivät ja väänsivät. Itse kampaamomestari kävi useamman kerran kysymässä onko kaikki hyvin. Suorittavat tason kampaajilla pyöri kullakin ainakin kaksi apulaista / oppilasta auttamassa ja ojentamassa välineitä kuin vaativammassakin kirurgisessa operaatiossa. No, lopputulos oli molemmilla ihan hyvä. Oma pääni ei kuitenkaan taida ihan pian uudestaan sinne suunnata, koska oli aika selvää että liukkaan länsimaisen tukan käsittely oli uusi juttu ainakin kyseiselle kampaajalle. Mutta sainpahan ainakin vuorokaudeksi suorat hiukset (tässä kosteudessa se on muuten utopiaa, kun en ehdi & jaksa moiselle uhrata tuntia aamuistani.) Suosittelen miehille ja naisille joilla on (paljon) aikaa, mutta ei jaksa laittaa kutreja kuntoon, vaikka viikonloppuna ulos mennessä.

Jos kolmella eurolla saa modernissa salongissa tunnin verran palvelua, mietin että meidän parvekkeelta näkyvässä vähemmän modernissa, "kiinalaiskadun"* parturissa voi varmaan huudahtaa "Eurohan riittää!"

Kollega vahvisti tämän, ja kertoi että ilman hierontaa hänen tukkansa leikkuu maksaa 8-10 renminbiä, eli noin 80 senttiä. Tämä ei tosin ole Shanghaissa, mutta kuitenkin. Long story short, palveluita täältä kannattaa hankkia, tavaraa ei niinkään. Säästyy niin luonto kuin rahat ;o)

* Kaikki kadut täällä kai teknisesti ovat kiinalaiskatuja, mutta käytän nimitystä kaduista
joilla ei näe länsimaalaisia, ja joilla kävellessään ei voisi kuvitella olevansa muualla kuin Kiinassa. Tai jossainpäin Aasiaa.